lauantai 11. huhtikuuta 2015

Valkaisukynä t-paita




Valkaisukynä valkaisu on vaan niin kivaa, että innostuin taas. Valkaisukynä on väärä sana pitäisikö kutsua sitä valkaisu geeli, mutta omani ei ole myöskään ihan oikeaa geeliä  vaan itse tekemääni valkaisuainetta.

Ohje siihen löytyy sivuiltani. Kannattaa kokeilla, toimii hyvin. Haluaisinkin kuulla myös sinun kokemuksistasi, oletko saanut ohjeen toimimaan.

1. Ennenkuin aloitat vaalennus projektia. Muista laittaa esim. sanomalehteä paidan väliin suojaamaan ,että valkaisuaine ei vaalenna paikkoja joihin et halua kuviointia.
Kun olet asetellut t-paidan ja löytänyt haluamasi kuvion sekä sille sopivan paikan. Piirrä kuvio ensin esim. liidulla.
Liitu on hyvä, koska jälkeä on helppo pyyhkiä pois jos kuvio ei miellytäkkään. Sitten vaan luomaan.



Bleach pen t-shirt
Valkaisemalla kuvioitu t-paita valmiina.




<


2.Tein kuvion sivusaumaan, eli kuvio tulee hieman näkyviin etu- sekä takapuolelle. Kuten huomaat pieniä epäonnistumisia tuli. Kuvion yläosassa pääsi vahingossa lorahtamaan ainetta yhteen kohtaan hieman liikaa, mutta jos sinulle käy samoin  kannatta jättää se pyyhkimättä ettei tule suurempaa vahinkoa.
Löysin malli-idean täältä thenextbird.com





valkaisukynä t-paita, bleac pen t-shirt, diy tshirt,

Tässä t-paita valmiina. T-paita oli aivan tavallinen hihaton malli. Joten lisäsin siihen valmistamani kauluksen. Kauluksen olin valmistanut jo aikaisemmin. Voit katsoa sitä myös sivuiltani.



3.Tässä kaulus leikattuna ennen kiinnitystä.


4.Asettele kaulus paikoilleen nuppineuloilla ja leikkaa ylimääräinen kangas pois. Voit ommella suoraan konella kiinni, mutta itse harsin kauluksen ensin kiinni.


Tältä kaulus ja kuvio näyttävät takaa päin.
Tässä vielä edestä kuvaa. Omasta mielestäni onnistuin tavallisen tylsän paidan muuttamaan taas jännittäksi ja hieman erilaiseksi. Antoisia onnistumisen hetkiä.
Lähetä kommentti